RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyweb.keuda.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyweb.keuda.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymähallitus
Pöytäkirja 06.11.2024/Pykälä 117
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Muut asiat (yhtymähallitus)
Yh 06.11.2024 § 117
Keskusteltiin Valtra-huollon lakkauttamisesta. Valtra-huolto on tärkeä alueelle. Asiasta on käyty keskusteluja Valmetin kanssa ja tällä hetkellä arvioidaan toiminnan uudelleen järjestelymahdollisuuksia. Keudan opiskelijoita on ollut vähäisissä määrin Valtra-huollossa työssäoppimassa. Keudan koneita on huollettu vain vähäisissä määrin Valtra-huollossa.
Keskusteltiin myös puutarha-alaan kohdistuneista sopeuttamistoimista. Keudan pedagoginen johto on tutustunut kaikkiin Suomen puutarhakoulutusta järjestäviin oppilaitoksiin, ja muillakin koulutuksen järjestäjillä on sama tilanne puutarha-alan koulutuksen kannattavuudessa.
Sovittiin, että yhtymähallitukselle tuodaan valmisteltuna esityksenä yhteenveto sopeuttamistoimenpiteiden kohdentumisesta ja tehdyistä toimenpiteistä.
Keudan perussopimusta ollaan uusimassa. Keudan tehtäviin tullaan esittämään muutoksia. Lisäksi arvioidaan, jatkaako Keuda yhtymävaltuustomallilla vai siirtyykö yhtymäkokousmalliin. Kunnat päättävät perussopimuksen uusimisesta ennen kesää 2025.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |