RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyweb.keuda.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyweb.keuda.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Yhtymähallitus
Pöytäkirja 20.08.2025/Pykälä 80
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Yhtymävaltuuston kokouksen 21.5.2025 asioiden täytäntöönpano
Yh 20.08.2025 § 80
Valtuuston kokouksesta 21.5.2025 laadittu tarkastettu pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävillä Keudan internet-sivuilla.
Kuntalain 39 §:n mukaan kunnan hallitus vastaa valtuuston päätösten laillisuuden valvonnasta. Saman lain 96 §:n mukaan "jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöönpanematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi".
Esittelijä Kuntayhtymän johtaja Riikka-Maria Yli-Suomu
Päätösehdotus Esitän, että yhtymähallitus päättää todeta em. valtuuston kokouksen päätöksen laillisessa järjestyksessä syntyneiksi ja täytäntöönpanokelpoisiksi.
Päätös Hyväksyttiin esitys.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |