Dynasty tietopalvelu Haku RSS Keuda - Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyweb.keuda.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyweb.keuda.fi:443/djulkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Yhtymävaltuusto
Pöytäkirja 08.10.2025/Pykälä 13


 

Yhtymähallituksen jäsenten valinta toimikaudeksi 2025-2029

 

Yh 04.06.2025 § 61 

 

 

Kuntayhtymän perussopimuksen 10 §:n mukaan yhtymähallituksessa on 9 jäsentä ja henkilökohtaista varajäsentä, jotka yhtymävaltuusto valitsee yhtymävaltuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Yhtymävaltuusto nimeää valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Jäsenkuntien valtuustoissa edustettuina olevien eri ryhmien edustavuus yhtymähallituksessa toteutetaan siten, että kunkin jossakin jäsenkunnassa valtuustopaikkoja saaneen rekisteröidyn puolueen osuus yhtymähallituksen paikoista määräytyy puolueen kaikissa jäsenkunnissa edellisessä kuntavaaleissa yhteensä saaman äänimäärän ja kunkin valtuustopaikkoja saaneen yhteislistan osuus kuntakohtaisen äänimäärän mukaan siten, että osuudet lasketaan kunnallisvaalilain mukaan laskettujen vertauslukujen osoittamassa järjestyksessä (ns. d´Hondtin suhteellisuusperiaate). Lisäksi on otettava huomioon naisten ja miesten tasa-arvosta annetun lain asettamat vaatimukset.

 

Esittelijä Kuntayhtymän johtaja Riikka-Maria Yli-Suomu

 

Päätösehdotus Esitän, että yhtymähallitus päättää esittää yhtymävaltuustolle, että yhtymävaltuusto valitsee toimikaudekseen yhdeksän (9) jäsentä yhtymähallitukseen sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet.

 

Päätös Hyväksyttiin esitys.

 

 

Yv 08.10.2025 § 13  

86/00.00.00.00/2025  

 

  

 

Päätösehdotus Yhtymähallitus esittää, että yhtymävaltuusto valitsee toimikaudekseen yhdeksän (9) jäsentä yhtymähallitukseen sekä heille henkilökohtaiset varajäsenet.

 

Päätös Yhtymävaltuusto päätti yksimielisesti valita toimikaudekseen seuraavat yhtymähallituksen jäsenet sekä heidän henkilökohtaiset varajäsenet: 

Jäsen   Varajäsen     
Kalle Ikkelä, Tuusula  Eeva Särkiniemi, Tuusula      
Marja Teppinen, Mäntsälä      Eerik Brusila, Mäntsälä        
Tiina Aalto, Järvenpää      Jarmo Mäkinen, Järvenpää          Jori Enroth, Tuusula                            Ulla Palomäki, Tuusula                     
Sipuliina Kinanen, Järvenpää   Harri Myllyniemi, Järvenpää    
Tom Boman, Järvenpää      Laura Virkkunen, Järvenpä    
Markku Pyykkölä, Kerava      Terhi Enjala, Kerava  
Erkki Leitsaro, Nurmijärvi  Taina Turunen, Nurmijärvi       Merja Winha-Järvinen, Nurmijärvi              Seppo Ahonen, Nurmijärvi